Kesä tuoksuu ulkona, linnunlaulua, hyttysiä, pörriäisiä, ilta-aurinkoa.
Sitä vain imee itseensä tätä hetkeä.
Vielä riittää kuvia viikonlopun hetkistäkin. On se onnellista kun parivuotias pääsee yli ujosteluvaiheesta ja alkaa luottamaan taas. Välimatka on pitkä, täytyy aina vähän uudestaan rakentaa yhteyttä. Sitten pienet kädet nousevat, ota syliin.
Katsovat silmiin nauraen. Näytä kuva, auta minua.
Ihmisvilinässä pieni pehmeä käsi tarttuu omaan, se on niin kallis hetki.
Kohta nähdään taas.
Det är så skönt nu.
Fågelsång, värme, dofterna och ljuset. Man försöker få allt ur stunden.
Här finns ännu bilder från helgen i Hfors.
Sköna avslappade stunder med kära.
Det är så härligt när en två åring kommer över försiktigheten.
Vi bor ju så långt ifrån varandra så varje gång måste man bygga närheten på nytt litegrann. Men sen, när små händerna lyfts upp, ta mig i famnen.
När glädjen bubblar i blåa ögonen, när man är accepterad igen, när man får hjälpa, visa bilder. Då är man bara helt varm i själen, underbar liten skatt.
Snart ses vi igen.
