Sunnuntai-ilta, meillä tuoksuu ruusuilta, olo on väsynyt, iloinen, haikea, itkuun valmis, kiitollinen eli pikkuisen sekava.
Juhlassa en voinut laulaa suvivirttä, itketti niin.
Kun ylioppilaat saivat luvan painaa lakin päähänsä, minä sitä kyynelten läpi katselin.
Vähän yllätti. En ole tähän mennessä juhlissa ratkennut. Nyt sitä ei estänyt mikään.
Ehkä se on tämä viimeinen koulun juhla, molemmat on nyt konfirmoitu ja lakitettu.
Our work here is done. Vähän niin kuin.
Minun pikkuinen tyttöni. Minun rakkaat mussukat. Alan taas itkeä.
Ratkesin aamulla itkemään kun näin hirmu surullisen kissavideon. Voi elämä. Koira tuli minua lohduttamaan. Mamma sekoaa.
Ehkä osasyynä on koko viikon juhlavalmistelut ja siihen päälle kahden työpäivän verran kakuntekoa.
Kiitollinen, siunattu, onnellinen.
Tästä perheestä, tästä hetkestä.
En helg av fest, tårar, glädje, skratt, rosor, gåvor och tårtor.
En härlig festhelg.
Jag kunde inte sjunga Den blomstertid nu kommer. Jag grät.
När studenterna fick lov att lägg på mössan, tårar kom.
Min söta lilla flicka. Mina fina barn. Gråter.
Såg i misstag en väldigt sorgligt kattvideo i morse. Storgrät. Hunden kom o tyckte synd om mig.
Alltså, vad är det som händer.
Kanske det är för att båda barn är nu konfirmerad och fått vita mössan.
Our jobb here is done, liksom.
Kanske jag har ändå stressat och jobbat lite väl mycket inför festen.
I alla fall. Tårar och glädje, om vartannat, hela helgen.
Tacksam, välsignad, lycklig.
Av min familj, av livet just nu.
