Jouluaatto

 

Jouluaatto vietettiin jotakuinkin niin kuin aina ennenkin.
Heräiltiin hitaasti, keräiltiin tavarat mukaan ja joulurauhanjulistuksen jälkeen lähdettiin ajamaan mummulaa kohti.
Siellä oli vastassa kaksi punaposkista tylleröä kuumeisen odotuksen vallassa.
Koirat sopivat nokkimisjärjestyksen nopeasti (Papu määrää missä Tinka voi olla.. heh) ja sitten olikin vain kaksi rauhallista ja söpöä koiraa talossa.
Syötiin ihanaa äidin ja isän laittamaa jouluruokaa, ähkittiin ruokakoomassa, jaettiin lahjoja ja illan päälle ajeltiin kotiin.
Pakko oli pysähtyä ABC:llä täyttämässä jääkaapin puutteita.
Kyllä ennen olisi ankarasti ottanut päästä ajatuskin, nyt ei. Että onneksi sitä kehittyy.
Ilta kului suklaata syöden, punaviinia maltillisesti nauttien, kirjaa lukien, elokuvaa katsoen.
Nuoret lämmittivät yösaunaa samalla.
Tämäkin joulu on kuten elämä, ei tasaista onnen auvoa ja glögin tuoksua, vaan pieniä sydäntä lämmittäviä hetkiä vastoinkäymisten lomassa.
Aatonaattona auto ei käynnistynyt kirkkoon lähtiessä. Ei ollenkaan. Lähdettiin kiireellä toisella autolla mieli mustana. Parkkipaikkaa etsittiin ympäri korttelia, KAIKKI olivat tulleet kirkkoon. Penkissä viimein hengitys tasaantui, saatoin jopa nauttia. Lähtiessä mieli oli suht iloinen ja levollinen.
Nyt Tomppa sai auton vara-akulla käyntiin. Toivottavasti akku vain oli tyhjä.
Tänään jos pääsisi hiihtämään. Selkä on ollut hyvässä kunnossa ja VIIKON. Siitä super onnellinen.
Pieniä hetkiä, niistä pitää ottaa kiinni.

 

 

 

Fin julafton hade vi år. En julafton som vi typ alltid har haft. 
En lugn morgon, julgröt och sen bär det av mot mommos o vaaris efter julfred från Åbo torget. 
Väl framme möt vi två söta flickor med röda kinder och ivrig väntan för jultomten.
Hundarna hittade sina platser snabbt (Papu bestämmer, Tinka lyder.. heh) efter det hade vi två lugna hundar hela kvällen.
Vi åt mammas o pappas ljuvlig julmat, låg på soffan i matkoman, öppnade julklappar och körde hem senare på kvällen.
En snabb besök vid ABC (hur jag skulle ha stressat över det förr, tack o lov man växer under åren).
Lugn och skön julafton kväll med film, bok och choklad. Ungdomarna hade julnattsbastun.
Denna jul har varit som livet annars är, inte bara sköna stunder och glögg doft, utan korta stunder av lycka.
Bilen startade inte alls när vi skulle till kyrkan söndagskväll. Inte alls. Vi tog en annan bil, körde iväg med orosmoln över huvud försenad redan. Sökte efter parkeringsplats då precis ALLA hade kommit till kyrkan. Det tog länge i bänken att lugna ner sig, men till sist gick vi hem med hopp och glädje.
Idag fick Tom bilen igång, hoppas det är bara batteri som ska bytas.

Om man skulle få åka skidor idag. Ryggen har varit bra en VECKA, är så lycklig över det.  
Korta stunder, det är värdefulla de.

 

 

Onni ja pettymys ne vasta ovatkin lähekkäin kaksivuotiaan elämässä.. Paketti Annille, ei pakettia Annille.. Mutta lopulta omien lahjojen kanssa hyvä mieli.