Itsenäisyyspäivän iltana olen sytyttänyt ikkunalle kaksi kynttilää.
Nuorena ajattelin että voi kun ei Suomessa voida vähän riehakkaammin juhlia
Suomen Itsenäisyyspäivää, kun on niin harrasta.
Riehakkaan iloinen voi asiasta olla, mutta se uskomaton ihme että Suomi selvisi itsenäisenä sodasta
ei tuo mitään kaipuuta muunlaiseen juhlintaan.
Uhraus oli valtava, raskas kantaa sodan käyneille läpi koko elämän.
Sanomattoman suuri lahja hiljentää ihmisen, kunnioitus on niin syvää että kun sitä alkaa pohtia, ei voi muunlaista juhlintaa kaivata.
Meidän Itsenäisyyspäivää juhlistettiin kattamalla vähän hienommin ja syötiin yhdessä.
Haettiin joulukuusi äidille ja isälle, tällä kertaa jännittävä kuusijuoksu oli aika selvä peli, meidän joulukuusi löytyikin
jo syksymmällä mökin takaa. Pakkanen hellitti vähän mutta ei tuohon vielä ole tottunut,
lyhyitä on lenkit narskuvalla lumella.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Som alltid, har jag tänt två ljus på fönstret kl 18 på Självständighetsdagens kväll.
När jag var ung tyckte jag att det väl tyst och dystert sätt att fira det här Finlands sätt jämfört med grannländerna.
Men det tycker jag inte mera. Det är så mäktigt att vi är självständiga tack vare veteraner, män och kvinnor,
man blir ordlös och fattar. Bara på det här sättet kan man fira något så stort som krävde så mycket.
Vår kära fosterland.
Hos oss har vi firat med att duka lite finare, ätit tillsammans. Hämtat julgran med mamma och pappa.
Ingen spänning i luften denna gång, vårt gran hittades från villan redan på hösten och ”tävlingen” vem hittar finaste
gick fint. Båda fick fina granar!
Glad självständighetsdag till dig!
