Tämä talvi ei anna maaliskuun kimaltelevia hankia, kuten itsenäisyyspäivänä maalailin.
Mutta monta kaunista päivää on silti saatu. Yksi oli tänään.
Kun mitään talvea ei tuntunut tulevankaan, on muutama sentti lunta ja jää joka kestää kulkea jo lähellä täydellistä talvipäivää.
Siellä on latukin tuolla jäällä, toiveissa olisi ehtiä sinne ennen kuin sekin sulaa pois ensi viikolla.
Flunssan jämät vielä häiritsevät elämää mutta jospa kumminkin vähän vain..
Tänään on myös ollut perjantai ja vapaapäivä. En muuten ole mitenkään hyvä pitämään vapaapäiviä näin yksityisyrittäjänä.
Huono omatunto (!) seurailee vaivihkaa siivoilua ja koiralenkkeilyä. Täytyy oikein pysähtyä ja käydä asia läpi.
Hommat on tehty sopivaan vaiheeseen, tänään ei ole sovittuja tapaamisia, voin siis pitää vapaapäivän.
Kaikki pitää opetella elämässä.
Kuuntelin autossa lauluntekijää joka halusi muistuttaa kappaleellaan miten lyhyt aikamme on,
ja miten on hauras elämä. En taida tarvita muistutusta siitä juuri nyt.
Lapset ovat yhtäkkiä aikuisia, nelihenkinen perheemme on muuttunut kuusihenkiseksi iloiseksi joukoksi.
Rakkaat lähellä taistelevat syövän kanssa.
Kyllä minä tiedän että aika on lyhyt ja hauras polkumme täällä.
Siksi käyn kirkossa, penkissä on aina paikka minulle, toivo on todellista, armo on lähellä ja rakkaus ympäröi, se ei kysele ymmärränkö miten.
Siksi haluan välillä vain juoda kahvia ja katsoa komediaa, istua höpisemässä perheen tai ystävien kanssa niitä näitä ja nauraa,
nauraa aina kun voi ja sydämen pohjasta.
Silloin juuri, joka hetki menee talteen ilman että siitä hädissään pitää kiinni.
Iloa iltaasi, toivoa huomiseesi!
