Syksyn värit eivät vielä ihan ehtineet parhaimmilleen, mutta eipä tuo haitannut, jotenkin juuri oikeat värit ja tunnelmat löytyivät kuviin kumminkin. Surun vuosi on jo pitkällä, Affun menetyksestä jutellaan aina kun tavataan. Mutta ei vain siitä, myös kiitollisuudesta, toivosta, uskosta ja koko elämästä. Itketään ja nauretaan, höpistään. Rakas ystävä. Ei mitään toivo niin paljon, kuin että voisi ottaa surun painavan taakan pois sydämestä. Mutta suru muuttuu, antaa ilolle tilaa koko ajan pikkuisen enemmän.
Ja näistä kuvista tuli iloa niin paljon.
Vi fick inte de allra vackraste höstens färger denna gång. Men vi fick alldeles rätta färger, det blev så fint.
Sorgens år är redan långt hunnit, vi pratar om Affu varje gång vi träffas. Men inte bara om förlusten och sorg. Om allt, om tacksamhet, om hoppet, om tro. Skratt och tårar, livet. Hur man önskar att man kunde lyfta bort sorgens tunga börda. Men sorgen ändrar sig, det blir lite lättare med tiden, lättare att andas, att glädjas. Och vi fick så mycket glädje av de här bilderna! Så roligt vi hade.
Kära vän.
