Näin tämä helmikuun viikko on alkanut.
Saatiin sopimaan höpöttelyhetki Cafe Kahvipuussa, Isollakadulla Annikan kanssa.
Uskomatonta miten harvoin ehtii istua ja pohtia elämää!
Juoda kahvit, nauraa ja itkeä (yleensä ehditään molempia..), jakaa suruja ja iloja.
Sen päälle voikin vähän poseerata Naakkapuistossa. :)
Eikä välittää parkkisakoista… eikä siitä että tietokone tilttasi…
Mutta ei voi olla välittämättä suru-uutisista, niitä sain illalla.
Elämä on.
Yritetään olla toisillemme iloksi, halata ja kannustaa.
Olla vaan kun itkettää.
Ja aina, aina nauraa kun vaan vähänkään aihetta on.
Pidetään toisistamme huolta!
Så har februari börjat.
Äntligen fick vi ordnat en kaffepaus i Cafe Kahvipuu på Storgatan med Annika.
Det är helt otroligt hur svårt det är emellanåt att hitta tid att möta varandra!
Men nu alltså, en ordentlig pratstund, vi fick skratta och törka kanske en tår,
fundera på livet. Så viktigt!
Därpå kan man ju fast posera lite framför kameran i parken. :)
Det var så roligt att jag brydde inte mycket om parkeringsböter…
Eller att datorn slutade fungera…
Men när jag fick sorgebesked på kvällen, bryr man ju sig om.
Livet alltså, så skört den kan vara.
Vi ska ta hand om varandra.
Krama, stöda, lyssna, det är ju inga stora saker det måste vara.
Och alltid, alltid skratta tillsammans när man kan!
