Perjantai-ilta, tiskikone hurisee (voi miten tykkään kodinkoneitten hurinasta :) kynttilät sytytetty, kohta sytytän tulen saunan pesään, selailen nettiä ja radiosta soi kiva musiikki (Radio Vega!). Täällä ei ole muita (miehellä pitkä reissu päällä). Äidin sydän skannaa ympäristöä. Siis ei muita kuin minä.Tästä kun mennään taaksepäin pari vuotta, muistan oikeasti miten haaveilin perjantai-illasta aivan yksin. Kuvittelin mitä tekisin, miten nauttisin täydellisestä rauhasta ja omasta aikataulusta. Hmm.
Se on aika on täällä nyt.
Juuri kun yrittää tottua yhteen vaiheeseen, niin uutta pukkaa päälle. Äidin elämä on ihmeellistä.
Ei pidä luulla etten nauttisi. I like very much. :) Se on vaan nämä oheistunteet joihin ei kukaan valmista. Melankoliaa. Marraskuun säkkipimeässä illassa. Melankolia ei ole nyt päässyt kovin pahaksi, siihen kovan luokan vastalääke oli teinien pakottaminen huoneen siivoukseen ennen kuin häipyivät. ” Et imuroinut sängyn alta?!” ”Mitä, kyllä mää luulen..” kuulokkeet jo korvilla, suorittaa jo seuraavaa leveliä.. ! I`m alone, jihuuu!
Fredagskväll, diskmaskinen surrar (oj vad jag tycker om hushållsmaskins surrandet), ljusen brinner, snart bastu, radion spelar kiva musik (Radio Vega!) och jag surfar i netet. Är ensam hemma (mannen har en lång turné pågång). Mors hjärta skannar omgivningen, nep, ingen annan är hemma. Några år sedan (ja-a, 2 år högst) drömde jag om en fredagskväll alldeles ensam. Hmm.
Den tiden är här.
Det är just så där med mammalivet, man vänjer sig ungefär med ett fas, och plops har man en ny fas pågång. Alltid som en frågetecken, jasso, händer det här vid oss nu? Morsliv, alltså, ojdå.
Men jag njuter ju! I like very much. Det är bara de där sidokänslorna som man vänjer sig inte till. Ingen förbereder en för detta melankoli. I november mörkret.
Idag dock ingen större besvär om melankoli. När man tvingar tonåringarna att städa rummet sin är en bra medicin mot onödig lipandet. ”Har du inte damsugat under sängen?!!” ”Nog tror jag det…” med hörlurarna på, redan inne i nästa level..