Tulin kirjoitelleeksi aiemmin täällä miten olisi ehkä aika
jo alkaa toteuttaa kivoja ideoita eikä jäädä niitä päässänsä pyörittelemään,
niin että lopulta kaikki ideat vain hiipuvat pois.
Niinpä tavattuani aamulenkillä Kerstinin tällä
hiihtolomaviikolla sain idean. Koska oli aihetta iloita tästä hetkestä,
elämästä ja auringonpaisteesta. Ehdotin että kuvattaisiin, ei syynä sen enempää tai vähempää
kuin että on hetki elämässä jolloin tuntee suurta kiitollisuutta.
On sanomattakin selvää että idea kannatti sanoa ääneen!
Meillä oli niin kiva hetki, merkityksellinen monella tavalla.
Naurua ja ihmettelyä siitä miten paljon iloa saatiin näin pienestä asiasta.
Epäröivä askel kannatti jälleen ottaa, palkaksi sain paljon suurempaa
kuin rahaa, sain jaettua ILOA!
Vi träffades av en slump på en morgon denna sportlovsveckan,
Kerstin och jag. Efter vår pratstund fick jag en idé, en sådan som vanligen
blir inte sant för att jag får inte sagt ut det. Men i år tänker jag ju bli bättre på att våga.
Orsaken var ju så klar, tacksamhet av att få leva, att solen skiner! Behövs det mera?
Vilken fin stund vi fick!
Skratt och prat, djupa tankar att dela, under en kort stund vid stranden.
Glädje!
