Kahta asiaa en enää jaksanut viivyttää eilen, jouluvalojen asentamista ulos ja glögikauden aloitusta. Miksi niitä nyt olisi pitänyt viivyttää, johtunee varmaan lapsuudesta.
Jouluvalot otettiin esille itsenäisyyspäivän aikoihin.
Sitä on äidin kanssa mietitty, että miksi ihmeessä?
Vesisateessa aloitin ripustamisen (tänä vuonna valot löytyivät käden käänteessä, hyvä minä!) mutta vähitellen sade kääntyi räntähiutaleiksi.
Kyllä se palkitsee kun kädet jäässä aukoo solmuun menneitä valojohtoja pimeässä, kompastelee märkien katajien keskellä, ja viimein saa työntää johdon pistorasiaan.
Ah, valoa!
Saunan jälkeen otettiin glögilasit esille. :)
Jag orkade inte vänta mera. Julljus ute och början på glöggsäsong.
Varför vänta då? Det kan ha något att göra med uppväxten.
I mitt barndom tog vi fram julljusen först vid självständighetsdagen.
Det har vi undrar med mamma nu efteråt, att varför? Nåja.
I regn och mörkret började jag lägg ljusen, men småningom började det falla ner stora vita flingor. Hur härligt, när man kämpar med ljusen och ledningar bland våta träd och försöker öppna de tiotals knut som ledningar har, och får sen lägg stöpseln i,
ah ljust i mörkret!
Och efter bastun tog vi fram glögg. :)
