Villasukkia ja kynttilöitä.
Marraskuu ja pimeä muuttuu päiväsaikaan hämäräksi.
Sataa tihkuttaa tai sataa oikeasti. Sälekaihtimia ei halua avata.
Jos joku laittelee kuvia Kanarialta, käy lähinnä sääliksi paluun aiheuttamaa shokkia.
Näin ei ainakaan saa kehitettyä itselleen kateuden aaltoa aurinkoisia rantakuvia katsellessa. Tässä sitä venytetään uusia farkkuja, pitkästä aikaa Levikset. Oikeasti, valitin ettei nämä varmasti ole ihan oikea koko, mihin Wilma valisti että päälle vaan, ne venyy! :)
Luotan siis sokeasti myyjään ja tyttäreen.
Muistin että minulla on kameran kaukolaukaisin, kätevää ja ah niin omituista seisoskella kameran edessä. Mutta jalustan kanssa näinä pimeinä aikoina huomattava apu.
Se on vain se että ne pitää ottaa esille kun alkaa kuvata.
Ei tapahdu joka kerta, ei. :)
November, yllesockor och levande ljus.
Det är mörkt eller halvmörkt hela tiden. Man vill inte öppna gardiner.
Om någon visar bilder från Kanarien, tycker man mest synd om dom. För det måste vara jäkligt att komma hem tillbaka. Avundsjukan hålls borta om man tänker så. :)
Här står jag i bilderna och töjer nya jeans. På riktigt, jag gav nästan upp, men tror på försäljaren och Wilma, de töjer sig, på med som bara.
Kom ihåg att jag har ju en fjärrkontroll för kameran. Praktiskt när det mörkt hela tiden, men nog känns det ju aning konstigt att stå framför.
Fjärrutlösaren och stativ, de behöver man ju, men hur många gånger tar man fram manickerna. Just de, väldigt sällan. :)