Vähän on tuon valokuvaamisen kanssa niinkuin elämänkin välillä.
Tasaharmaa maasto meinaa lannistaa. Mitä ihmettä täällä on kuvaamista, samat värit ja sama maasto syksystä lähtien, kaikki moneen kertaan kävelty läpi.
Kauneus on piilossa. Tai sen näkee vasta kameran näytöltä.
Ja useimmiten täytyy nöyrtyä ja mennä melkein kontalleen.
Sieltä sen sitten löytää. Kauneuden aivan tavallisesta.
Jos jaksaa vähän odotella ja etsiä.
Att fota är emellanåt lite som livet.
Svårt att se det vackra. Den gömmer sig i landskapet som är grått och sett likadant ut sen hösten. För det mesta måste man söka det alldeles nära marken.
Men det finns där. Pärlor kan hittas i det vanliga.
Om man orkar vänta och söka.
