Ja noin vain on melkein vuosi mennyt siitä kun viimeksi naputtelin tänne ajatuksia.
Talven selkä on katkennut ja valo voittaa taas tänäkin vuonna.
Tämän hiljaisen vuoden aikana olen AJATELLUT kirjoittamista enemmän kuin ikinä kirjoittanut.
Hiljaista on ollut vain blogirintamalla.
Kuvaushommia, päiväkerhohommia, yhdistyshommia ja ennenkaikkea FAMMU hommia on riittänyt. Edes linedance ryhmää en ole saanut aikaiseksi vetää vaikka se on niin kivaa.
Kun saa olla pienen ihmisen isoäiti se on mullistavaa se.
Onneksemme saadaan asua lähellä meidän nuoria.
Niinpä meillä on usein vieraana hurmaava pieni pyörremyrsky joka täyttää koko talon ja sydämen saapuessaan.
Kun heiheit on sanottu ja lelut, nokkamukit ja eväät siivottu pois tahtoo mennä tovi pelkästään istuen ja ihmetellen.
Tänä vuonna olen 54 vuotta. Aloitin blogin 2012.
Miten hurjaa on se mitä kaikkea 14 vuodessa tapahtuu!
Siis niin hurjaa että ei meinaa millään käsittää.
Silloin meillä oli alakoululainen ja yläkoululainen.
Nyt meillä on luokanopettaja joka asuu Uumajassa ja
yhteisöpedagogi/nuoriso-ohjaaja Kokkolassa joka teki minusta mummon.
Mietin mistä vielä haaveilen. Entä jos taistelisi tosissaan pois tätä ikitaakkaa, en kai minä mitään ihmeellistä osaa, kyllä kaikki muut mutta en minä. Turha yrittää kun ei kumminkaan onnistu.
Ainakin minulla on paras mahdollinen taistelutuki.
Oma mies, oma perhe.
Tämä mummo on kiitollinen!
