Eilen saatiin tieto jonka odotusta on yritetty rauhallisesti kestää.
Nimittäin tieto Wilman opiskelupaikasta.
Keittiön ruokapöydän äärestä kuului ensin hiljainen toteamus, pääsin sisään. Sain paikan!
Siitä seurasi ilonkiljahduksia, muutamat hypyt, kyyneleitä ja naurua.
Epäuskoista iloa.
Kaikilla on nyt opiskelupaikka.
Kovasti on semmoinen olo että sain työni kasvattajana päätökseen.
Läpi peruskoulun, lukion ja nyt on molemmilla toive opiskelupaikka.
Olin huono monissa asioissa (matikan läksyissä toivoton auttaja), hermot menivät monesti vaikka olisi pitänyt jaksaa, vertailin itseäni muihin äiteihin ja paneutumisen määrä lasten opiskeluun ahdisti (olenko liian laiska). Annoinko valvoa liian myöhään, olinko liian lepsu. Olinko liian ankara.
Käskinkö siivota riittävästi huoneita. Ei ollut sängyt pedattuna joka aamu kouluun lähtiessä ei.
Tätä epäilemättä aika moni muukin jauhaa mielessään. (Eikö niin…?)
Nyt tekee mieli tuulettaa!
Meni ihan riittävän hyvin vai mitä? Jihuuuu!
