Joulunodotusta, jouluahdistusta, jouluriemua, joulusiivousta, joulun ihmettelyä.
Näitä (mahdollisesti) yhdyssanoja tämä aika nyt on.
Eniten ihmettelevää odotusta, koska meidän perheeseen odotetaan uutta jäsentä, koiranpentua!
Kolmantena adventtina saapuu tuo ihme.
Wilman palavasti kaipaama, koko elämän pituinen odotus lähestyy toteutumista. Johan se aiheuttaa kaikki mahdolliset tunteet.
Itsekin on tässä viimeisen yhdeksän (!!) kuukauden aikana käynyt läpi kaikki tunteet. Eniten on mietityttänyt tietysti onko meistä tähän, ihan varmasti…
Kyllähän tämä hieman esikoisen odotusta muistuttaa, paitsi silloin ei tiennyt yhtään mikä mullistus se on.
Nyt tuo karvapallero on jo meidän kaikkien sydämissä ja tämän valmiimpia ei voida enää olla, nyt odotetaan vain tuota ihmettä tapahtuvaksi.
Vi lever väntans tider, väntan för jul, väntan för något som kommer att ändra vårt liv.
Och denna jul kommer att ändra det för att vi får en ny familjemedlem, en valp!
Wilmas livslånga väntan är nästan över, hon får en hund. Tredje advent kommer underverket till oss.
Så visst går man igenom alla möjliga känslor inför det här.
Mest under hela den här tiden (9 månader!!) har jag funderat om vi verkligen klarar oss, kan vi ge en hund allt den behöver…
Visserligen liknar den här tiden när vi väntade vårt första barn, men då hade man egentligen ingen aning vilken ändring gullungen kom med sig.
Kanske inte nu heller men vi är alla så redo man kan vara nu. Den lilla varelsen är redan i alla vår hjärtan.
Nu väntar vi bara.
