kesäkuu 2024

Jokavuotiseen tapaan lähdin mökiltä Brygganille juhannussalon nostoa katsomaan.
Vaikka yritän aina olla ajoissa on se haastavaa koska vapaapäivä ja
aamukahvien juominen ulkona merta tuijotellen kestää kauemmin kuin kotiaamiaisen nauttiminen.
Ihmisiä virtasi jo kohti Bryggania kävellen, pyörällä ja autoilla kun tein välipysähdyksen kotona.
Katja ja Tetti olivat jo tehneet toisen jättikranssin valmiiksi ennenkuin selvisin laiturille asti töitä häiritsemään kuvaamalla ja höpöttämällä joutavia. Onneksi ystävyys on vahvaa ja kestää moisen vuodesta toiseen.
Laituri täyttyi taas hymyilevistä ihmisistä läheltä ja kaukaa. Pieni kokoonpano soitti asiaankuuluvaa kesäistä kansanmusiikkia, lohikeittoa syötiin kertakäyttöastioista, tuttujen kanssa juteltiin, varjossa laitettiin takkia kiinni ja auringossa aukaistiin, navakka länsituuli piti Suomenlipun komeasti liikkeessä.
Kun salko kohosi yhteisvoimin kello 12 hiljentyi väkijoukko sitä ihmettelemään.
Onnistunutta pystytystä kiiteltiin aplodein ja wau-huudahduksin.
Musiikki jatkui ja väki tanssi salon ympärillä.
Minun kylällä on näin ihana juhannus juhla, hymyillen pyöräilin kotiin ja
pakkailin unohtuneita tavaroita ja ruokia mukaan.
Nyt istun vaikenevaa tuulta ja rauhoittuvia aaltoja ihailemassa ja kohta lämpiää juhannussauna.

Pitkä viikko mutta hujahti ohi. Niin yleensä käy kun tekemistä on paljon.
Eikä tapahtumistakaan ole ollut puutetta. Viikon sai aloittaa leirillä nro 2 pienten alakoululaisten kanssa.
Saatiin todeta yhdessä että joskus rukoukset kuullaan samantien.
Niinkin pieni asia kuin kunpa ei sataisi että leiriläiset saisivat nauttia täysillä ulkona
on iso, kun pieniä juoksijoita on 40 kpl. Eikä yhtään kertaa satanut kun oli ulkoilun aika!
Aurinkoa, uintia ja iloisia leikkejä. Jäätelökioskia ja souturetkiä. Jännittävä yö makuupussissa poissa kotoa.
Jännittävää on pian tulossa meillekin kun kaikista pienin päättää tulla maailmaan.
Vielä vajaa kuukausi odotellaan.

Pitkästä aikaa olen viettänyt kaksi päivää Torsön leirikeskuksessa 7-8 vuotiaiden kesäleirillä.
Jos ei ole moista kokenut voin vakuuttaa että intensiivistä on.
Tuon ikäisillä mitään ei tehdä puoliteholla, jos puhutaan niin varmuuden vuoksi huudetaan,
jos siirrytään paikasta toiseen juostaan niin nopeasti kuin ikinä jaloista lähtee.
Vängätään vastaan ja ollaan pettyneitä, viiden minuutin päästä jutellaan vilpittömät silmät suurina ja iloitaan yhdessä.
Hiljaa raamattutunnilla istuminen on vaativaa mutta periaatteessa mahdollista.
Ruokailu ilman että meteli on käsittämätön on periaatteessa melko mahdotonta.
Seuraavaa kesää jäivät odottamaan koska jokaiselle leirille kuulemma pitää päästä ainakin 14 vuotiaaksi.
Väsyneenä kun ajelee kotiin on sielu lämmin kuin auringon lämmittämä laituri.
Kiitollinen.