lokakuu 2023

Syysloma viikko monella, meillä ei ollenkaan.
Töiden puolesta olisi sopinut, mutta viime viikolla kellariin alkoi tulla sadevettä ja siitä se sirkus alkoi.
Tavaraa (MITEN sitä voi kertyä niin paljon..) on siirretty, viety roskiin, kierrätetty, pesty ja kannettu lisää muualle.
Pahempaakin voisi sattua ja kyllä tämäkin tästä iloksi muuttuu.
Kuvat on kuitenkin otettu alkusyksystä serkkuni perheestä.
Olen saanut kuvata Juhon ja Heidin perheen moneen otteeseen ja olen siitä kiitollinen monestakin syystä.
Ensinnäkin on mahtavaa että on tällainen mitä osaa tehdä, kuvaaminen, jonka avulla saa olla yhteydessä sukulaisiin. Vaikka tahtoa olisi niin aika menee nopeasti ja kohtaamiset vähäisiksi ellei isoja sukujuhlia satu olemaan.
Toiseksi olen todella ylpeä että meidän suvussa on rohkeita nuoria tuottajia joiden ansiosta meillä on suomalaista ruokaa!
Sukutilalla on monta polvea jo saanut elantonsa maasta ja uusi polvi kasvamassa.
Joka kerta olen ihan sanaton miten paljon ammattitaitoa, työtä pelkäämätöntä asennetta
ja suurta vastuuta nuorten tuottajien hartioilla lepää.
Kypsyvän vehnäpellon keskellä Juho arvioi viljan kosteutta sormituntumalla Veikko sylissään.
Rohkeutta, uskoa ja toivoa yhdessä kuvassa.

Viikko sitten perjantaina noustiin maihin Pohjanlahden vastarannalla ja halattiin omaa rakasta Wilmaa pitkästä aikaa.
Laivamatkalla syötiin herkullisesta Saaristolaispöydästä, Uumajassa Sjöbris laivaravintolassa niin uskomaton katkarapuvoileipä, Storahotellet taas sai täydet pisteet aamupalasta. Syöminen ja juominen meidän minireissulla sai täydet 5/5!
Seura oli sitä tietenkin myös!
Wilma ja Isaac veivät tutustumaan Bagböle Herrgårdin puutarhaan joka oli valtava ja ainut hetki jolloin harmitti aika paljon etten ottanut kameraa reissuun. Joo ihmettelin kyllä itsekin mutta ilmeisesti kuvaushommia on ollut niin paljon että pidin pienen loman siitäkin hommasta.
Ihanaa (ja outoa…) oli nähdä että tytär viihtyy siellä missä syksyn ajan nyt on.
Outoa siksi että ulkomailla! Vaikka matka on lyhyt on se siltikin pitkä.
Elämä on niin ihmeellistä. Samalla kun iloitsee että näin hauska tilanne tuli meidän perheeseen, iloitsen erityisen paljon siitä että toinen lapsi asuu 15 minuutin päässä.
Pääsee nopeasti apuun jos tarvitaan. Vaikka luotankin siihen että molemmat pärjäävät siellä missä ovat.
Lähden silti samantien jos tarvitaan!
Äitiys on koko elämän pituinen tehtävä. Parasta mitä on.

En vecka sedan steg vi i land på andra sidan Bottenviken och kramade vårt kära Wilma.
Maten under vår miniresa var 5/5, Skärgårdsbord i båten (så gott, så mycket att äta!), Sjöbris i Umeå (vilken räksmörgås!), morgonmål i Storahotellet (så vackert o mysigt). Sällskapet var dock också helt underbart och kärt.
Wilma och Isaac tog oss till Bagböle Herrgård, så mäktigt och vackert där! Ändå stunden jag ångrade faktiskt att kameran var inte med. Så dit måste man på nytt och fota.
Det är både härligt och konstigt att se hur ens barn trivs i andra landet.
Tacksamheten dock att ett barn bor 15 minuter från oss är stort.
Man vill ju vara redo att hjälpa ifall man behövs! Litar helt o hållet att båda älsklingar klarar sig hur bra som helst men livet är fullt av utmaningar och mammahjärta ändrar aldrig. Så länge man lever är ens viktigaste och bästa uppgift att vara mamma.