Keskiviikko ja alkaa tuntua viikonlopulta! Johtuu siitä että on rauhallisempi viikko menossa ja viikonloppuna mennään vihdoin Ruotsiin. Niinpä siivosin ja lämmitin saunan. Ja sytytin kynttilät. Pitkin viikkoa olen silmäillyt tuuli ennustetta viikonlopulle. Pelkkä aaltojen silmäily riittää että alan voida pahoin ja hyvässä muistissa on Ahvenanmaan matka jokunen vuosi sitten kun seilattiin 17 m/s tuulessa kohti Helsinkiä. En tykännyt yhtään. No nyt näyttää hyvältä vielä, ehkä päästään buffettiin! Pääasia että päästään tapaamaan Wilmaa!
Kutsu kävi kuvaamaan Jaanan synttärijuhlia joissa teemana oli 80-luku. En ole ihan hirmu heittäytyjä näissä asujutuissa, mutta nahkarotsi jonka Tompan mummu on tehnyt 80-luvulla ja kreppirauta, näillä sain jotain aikaiseksi. Kreppiraudan sain lainaan kampaajaltani Lenalta, ei ole oma säilynyt. Sitä mukaa kun tukka meni krepille alkoi tulla mieleen kaikenlaista. Oma huone kotona, julisteet seinillä, äiti auttamassa kreppaamaan tukkaa disco iltaa varten. Loputon epävarmuus miltä näyttää, että sopisi joukkoon, ettei erottuisi liikaa mutta olisi kumminkin sopivan hyvän näköinen. Kaikissa disco ja Himangan halli reissuissa oli parasta kotiinpaluu. Mutta eilen oli hulvaton meininki, pastellivärejä, kimallusta, takatukkaperuukkeja ja jumppavetimiä! Sitä paitsi tein melkein sitä mistä haaveilin 80-luvulla! Jos olisin uskaltanut niin olisin alkanut toimittajaksi. Paikallislehteen teinkin pari juttua nuortensivulle. Oi aikoja!
Perjantain ihmettelyä kotona. Ilman aikatauluja koko viikonloppu. Jostain syystä on vain kiva että sateiset kelit tulivat eikä viitsitty mökille. Ei pakkaamista eikä kiirehtimistä mihinkään. Vain hiljalleen lämpenevä palju takapihan kuusimetsän katveessa. Keittiön pöydällä kynttilät, anopin syyshortensiat maljakossa. Viikonloppureissu Uumajaan varattuna. Vaikka nyt ei aurinko paista kuten kuvissa pari viikkoa sitten, mielessä se paistaa.
Syyskuun alku on ollut aivan hämäävän lämmin, tuntuu että kesä jatkuu vielä. Mutta keltaiset lehdet nurmikolla ja pimeät illat kertovat totuuden. Viikonloppuna saatiin Wilma kotiin. Edessä on syksy Ruotsissa opiskellen ja seurustellen. Kun katselin pihalta pois kääntyvän toyotan perää mietin sitä pientä pellavapää tyttöä joka aina kun lähti huoneesta huikkasi heihei mamma ja huiskautti kädellä. Joka kerta. Katselin silloin sitä pientä ja mietin että mitenhän pitkälle sinä vielä mamman luota lähdet. Kun lapsi uskaltaa enemmän kuin itse uskalsi niin kasvatus hommat on ihan hyvin onnistuneet! Silti pitää pyyhkäistä silmäkulmaa. Mutta samalla hymyillä, siunata matkaan ja hymyillä.
Soliga och varma dagar gör att man vill tro det är ännu sommar. Men gula blad och mörka kvällar säger annat. Vi fick ha Wilma hemma under helgen. Hon ska ha en annorlunda höst i Sverige, studerar och sällskapar där. När jag såg toyotan svänga ut från gården tänkte jag på den lilla söta flickan som var endaste gång hon lämnade rummet sa glatt hejdå mamma! Då tänkte jag, undrar hur långt ifrån mamma du tänker ännu resa när du blir stor. När ens barn vågar mera än man själv vågade så kan man konstatera att jobbet är gjort för den delen. Men inte kan man undvika tårarna. Törkar tårarna och ler, släpper taget och välsignar, du är min lilla flicka alltid ändå.
