Eilen tuli reippailtua, ihan vain kävelyä ja vielä illalla pyörällä rantaan auringonlaskun aikaan.
Joka muuten on jo kahdeksan maissa!
Niinpä luulin että ehdin hyvin rantaan vai ei, mollukkaa ei näkynytkään enää hiekkarannalle ja parille tutulle ehdin huikata että – meillä on vain muutamia minuutteja aikaa! ja rynnistin Brygganille. Sanottakoon että nämä tutut eivät jääneet pyörittelemään silmiään vaan tulivat yhtä lujaa perässä.
Punaisena laskeva aurinko ei tallentunut kuvaruuduille kuin osittain.
Mutta kaunista oli. Vastarannalla poikalauma ui niinkuin vesi olisi lämmintä, ja ilta oli ihan tyven.
Ja niiden kivojen tuttujen kanssa ihailtiin iltaa.
Tänään mennään Tinkan kanssa vähän arkitottelevaisuus kurssille.
Kivaa ja jännää, koska, paljonkohan tarvii hävetä meidän haukkujaa ja mitähän kivaa opitaan.
Ja tarkennus, hävetä siis omaa osaamattomuutta, syytönhän se koira on jos ei sitä osata opettaa..
Kvällens solnedgång. Jag hann inte landa på soffan så jag orkade ta kameran och cykeln och sikta till stranden i nästan rätta tid.
Nästan för att, solen går ju ner redan åttatiden!
Trodde jag hade bra med tid men nej, en vacker röd sol syntes inte mera vid simstranden när jag kom dit.
Hann säga till några bekanta, vi har bara några minuter på oss! Och stormade iväg.
Till all lycka rusade dom efter mig, alternativ skulle ha varit att man lämnar två himlande bekanta bakom sig utan att förklara nånting.
Nå jag hann fota vacker en vacker rosa kväll, bra så.
Där stod vi och beundrade den stilla kvällen och lyssande på pojkar som simmade i den iskalla vatten.
Idag ska vi delta en lydnadskurs med Tinka.
Oj det låter roligt och lite nervöst.
Hur mycket för vi skämmas över vår skällande hårig vän, hur mycket lär vi oss något nytt?
Eller, skämmas över oss själva, oskyldig är hunden om vi inte kan lära hon.
Nåja, soon we will know.
