lokakuu 2016

Sunnuntaina

img_7754

Viikonloppu alkaa olla loppupuolella.
Vielä on sunnuntai, joka aloitettiin aamukahveilla takkatulta kuunnellen ja jutellen viikon tapahtumista. Yritän ajatella että on lepoa olla välillä flunssan kourissa ja vain antaa kaikkien lenkkisuunnitelmien olla.
Kuvassa Kälviän kaunis tapuli, kuvasin sen matkalla Kannukseen perjantaina.
Oli meillä kivaa Wilman kanssa mummulla ja vaarilla perjantain vietossa!
Nyt koko perheen sunnuntailounas, lasagnea ja jälkkäriksi kinuskikastiketta, karpaloita ja tyrnejä. Sopivan terveellistä ja epäterveellistä.
Mukavaa sunnuntaita!

img_7777 img_7783 img_7791

Sunnuntaina Read More »

Värejä

img_7671

Kauniit, kylmät syyspäivät vilahtavat ohi, töiden jälkeen niistä ei ehdi oikein nauttia, eikä flunssa ainakaan asiaa helpota. Tänäkin iltana auringonlasku on ollut todella kaunis.
Katselen keittiön ikkunasta kun taivas värjääntyy pastellin väreistä, enkä jaksa millään lähteä rantaan kameran kanssa.
Semmoista se on. Mutta huomenna on perjantai, Max lähtee lukion porukan kanssa vaeltamaan ja me Wilman kanssa lähdemme pitkästä aikaa Kannukseen.

img_5183

Värejä Read More »

Syksyn värejä

img_7248

Muutama kuva vielä viime viikonlopun Turun reissulta.
Nyt flunssan kourissa on hirveän tyytyväinen ettei ollut taudissa viime viikonloppuna.
Kuten yksi meistä oli, eikä päässyt koko matkalle.
Kaunis päivä on tänäänkin ollut, päiväkahvit nautittiin yllätysvieraiden kanssa ulkona laavulla, muuten on päivä mennyt sisällä.
Rauhallisin mielin uuteen viikkoon! :)

img_7249

img_7269 img_7276 img_7287

img_7268

Syksyn värejä Read More »

God morning october!

img_7633

Hyvää huomenta lokakuu!
Mikä viikko takana. Päivätöitä, valokuvaustöitä, jäähyväisiä, ystävyyttä, mahtava tunne siitä että voi kasvaa vahvaksi vähän väärienkin valintojen kautta, haikeutta, toivoa ja iloa.
Nyt melkein aurinkoinen lokakuun lauantai, vähän töitä, syyskukkien istutusta ja jos vaikka omenapiirakan leipoisi. Kiitollinen tästä elämästä!
Iloa viikonloppuusi!

img_7622

Gomoron första oktober!
Vilken vecka det har varit. Jobb, härlig fotojobb, att säga hejdå till jobbkompis, vänskap, känslan att man kan växa starkare även via kanske fel val i livet, vemod, hopp, glädje.

Huh, så nu har vi en fin oktoberlördag med mycket morgonkaffe.
Lite fotojobb, kanske plantera höstblommor, kanske baka, men säkert tacksamhet.
För livet är här och nu.
Ha en fin lördag! 

img_7628

God morning october! Read More »